torstai 1. tammikuuta 2015

Neuloosin pyörteissä

Vaikka päivitysten puolella onkin ollut hiljaista niin se ei tarkoita etteikö käsitöitä olisi silti kaikessa hiljaisuudessa syntynyt. Vaan päinvastoin, pitkään kadoksissa ollut kipinä neulomiseen syttyi ja monenmoista olenkin saanut syksyn mittaan valmiiksi asti. Osa malleista on löytynyt kirjoista, internetin syövereistä ja osa peräti omasta päästäkin.




Kaikki käynnistyi siitä kun halusin tehdä itselleni uudet unisukat ja langaksi valikoitui alpakka-lanka. Ostamani lanka oli ohutta ja neuloinkin sen kaksinkertaisena ja niin sai raitoihinkin lisää elävyyttä kahdella värillä.
  Omista sukista ei kyllä kuvaa tullut otettua, mutta langan inspiroimana isäni sai isänpäiväksi uudet säärystimet ja ranteenlämmittimet. Säärystimiin piti hieman jo kokeilla kirjoneulettakin ja sitä löytyykin sitten enemmän ja vähemmän pukinkonttiin päässeistäkin sukista.

Laskeskelin että syksyn sukkasaldo pyöriin 30 parin tienoilla ja joukkoon mahtuu muutamia muitakin neulomuksia ja virkkauksia. Voisi siis sanoa että neuloosi on tänä vuonna vaivannut enemmän kuin koskaan aiemmin. 



Äidille ja tyttärelle valmistuivat lämpöiset polvisukat isoveli langasta ja kun oma tyttäreni sukat näki niin tahtoi itselleen samanlaiset. Eipäs siinä auttanut äidin muuta kuin toteuttaa neitokaisen toive, kun lankojakin oli vielä sopivasti jäljellä.
   
                  

  Vaikka osa pareista on neulottu samaa mallia mukaillen niin ainakin väreissä on hieman eroa. Yhtään tismalleen samanlaista paria en pukinkonttiin tehnyt, vaan kaikista tuli ihan omalaisiansa. Syksyn aikana tulin oppineeksi monta uutta kuviota ja mallia. Uusia malleja ja inspiraatiota etsiessä löytyi aina uutta opittavaa ja kokeiltavaa. Ja tekemättömien listakin siinä ohessa kasvoi kun kaikkea haluttaisi kokeilla.
  Sukissa olen käyttänyt pääosin 7-veljestä lankaa jos ei erikseen muuta mainita. Kaikkia sävyjä ja värejä ei varmastikaan enää löydä kaupoista kun ensimmäisenä ajatuksena oli hyödyntää jo hyvin runsaanpuoleista omaa varastoa. Tietenkään se ei ihan täysin niin mennyt. Vaikka "vanhoja" lankoja kului ihan kiitettävästi niin jotenkin kummallisesti sitä tulee aina ostettua kerä sieltä ja toinen täältä. Eikä tietenkään kotona aina ole juuri sitä oikeaa sävyä...tai sattuu hyvä tarjous kohdalle, jota vain ei yksinkertaisesti voi ohittaa. Mutta onpahan jotain mistä aloittaa kun inspiraatio iskee.
  Harmaiden sukkien resorissa kokeilin ensimmäistä kertaa valepalmikkoa ja ihastuin siihen kyllä kerta heitolla. Monista  sukista sitä sitten löytyykin. Kukien keskelle kiinnitin pienet tiukuset, jotka hieman helisevät kävellessä. Nämä sukat eivät ehtineetkään pukinkontiin kun neiti ihastui niihinkin ja tahtoi ja sai ne omakseen.

     

Vaihtelua sukkien neulomiseen toi syksyn pimeät kelit ja ihastuminen heijastinlankaan. Pipoja tuli tekaistua heti useampaan päähän ja  lapsille vielä vanttuitakin. Kuvissa ylhäällä ilman salamaa ja alempana salaman kera.





Vuoden 2013 joulun alla tuli kokeiltua neulahuovutusta ja tonttutehtaalla syntyikin paljon tonttuja, joista pukki ja muori asustelevat muutaman pikkutontun kanssa asustelevat vielä kotona.


Tänä vuonnakin piti päästä villoja pyörittelemään ja kirjastosta tarttuikin mukaan Huopahemmot kirja, jossa esiteltiin erilaisia huovutettuja hahmoja ja niiden valmistusta.  Kovin jouluisia ei huovutuksista tullut, mutta kertakaikkisen söpöjä kuitenkin ja jokaine lapsi sai omansa hyllyä koristamaan.



Sitten taas pukin apulaisen töihin. Sukkamalleja etsiessäni tutuistuin ensikertaa pinterestiin ja ravelryyn, joista löytyy paljon uusia ideoita ja malleja kokeiltavaksi. Myös Facebookin voihan villasukka-ryhmästä löytyy paljon ihania ohjeita, joista muutamia olen alla olevissa sukissakin soveltanut.

Pikku räppärin alku löysi paketista lempiartistien logoilla taiteillut sukat.
Omaan jalkaan hieman suuret 46 koon mustat palmikkosukat.

Valepalmikkoa, valkoisia pöllöjä ja prinsessa sukat pienelle neitokaiselle.

Kerrosrivinousu harjoittelua voihan villasukka-ryhmän innoittamana ja kirjoneuletta garnstudion sivuilta löydettyä ohjetta mukaellen.

Pääkalloja ja kukkasia Isoveli langasta.

Ylhäällä garnstudion ohjeella palmikko takana.Kirjoneule sukat syntyivät oman  pohdiskelun tuloksena ja tytön sukissa varren twit-or-not malli on poimittu jälleen villasukka ryhmästä.

Pupu-sukat pikku miehelle.

Lisää kuvateksti

Miesväen sukkia, aika tummissa sävyissä.

Kyllä täytyy hieman itseäkin olalle taputtaa näistä saavutuksista kun moneen vuoteen en ole saanut montakaan sukkaparia aikaiseksi ja vieläkin vaan uutta ideaa pukkaa. Jos sitä alottaisi ensi joulun salaisuuksien tekemisen jo nyt niin ehtisi taas saada monenmoista aikaiseksi.








Yhteen pakettiin ehtivät myös reumalangasta ja alpakkalangasta neulotut ranteenlämmittimet. Näistä tuli kyllä ihanan pehmoisen ja lämpimän oloiset luomukset.









Kun kaikki lahjukset oli hyvissä ajoin valmiina niin ehti omatkin pojat saamaan varpailleen lämmikettä. Toiveita otettiin vastaan ja niiden pohjalta nämä sitten syntyivät ja pääsivät suoraan jalkaan. 
Malli: Minecraft pelin hahmoa mukaellen ruutupaperin avulla
sommiteltuna
Mallipiirros mukaeltuna Ravelrystä löytyneen mallin pohjalta.
Lankavarastoja kaivellessa vastaantuli paljon parivuotta sitten virkattuja afrikankukka paloja. Ajattelin sitten niistä ottaa urakan kun ei pukkikaan tarvinnut enää apua tältä rintamalta. Niinpä palapalalta syntyi ihanan kirjava torkkupeitto ensikesän nokosia tuudittamaan. Surffaillessa eri käsityösivuilla on vastaan tullut mitä ihanampia pehmoeläimiä afrikankukista virkattuina ja tänä vuonna haluan kyllä jossain välissä yhden tai useamman sellaisenkin yrittää saada tehdyksi.


Joulu oli jo aivan lähellä ja huomasin että kaikki muut ovat saaneet tai saamassa sukkansa, mutta itseltäni ei löydy kuin alkusyksystä neulomani yösukat. Lankakaupasta löysinkin aivan ihanaa ja kimaltelevaa lankaa,Lang yarnsin Mille colori socks &lace lux. Samalla päätin kokella samalla jotain aivan itselleni uutta tekniikkaa. Niinpä syntyivät seuraavat sukat pyöröpuikoilla, kärjestä aloittaen ja vielä kaksi samaan aikaan. Ihan omasta päästä nämä eivät kyllä olisi syntyneet, vaan kirjastosta lainasin kirjan Varpaista varteen ja siinä oli todella selkeät ja hyvät ohjeet. Tämän kirjan hankkimista ihan omaksikin voisin kyllä harkita, sillä tekniikka oli alkukankeuksien jälkeen mukava neuloa. Vaikka sukkien palmikot eivät kirjasta olekaan niin kirjassa oli useita mallineuleita joita haluttaisi vielä kokeilla. Omista sukista tuli kyllä aivan ihanat, pirteä ja pehmoiset. Ne pääsivätkin kyllä heti päivittäiseen käyttöön ja toisiin ihan omiin on lankakin(tälläkertaa tosin regian fluormaniaa) jo odottamassa.




Vielä viimeiseksi kuva vuoden viimeisestä neulomuksesta, joka valmistui vielä uuden vuoden aaton aamuna. Mallina on ollut revontulihuivi ja alkukankeuden jälkeen oli kyllä joutuisa ja mukava neuloa. Lankakin oli ihanaa Regian fluormaniaa ja todella kauniin väristä. Näitähän voisi tehdä useammankin. Täällä kertaa huivin onnelliseksi omistajaksi valikoitui tyttäreni.



Ja neuloosi tuntuu vain jatkuvan...


      IHANAA JA ONNELLISTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!