torstai 5. maaliskuuta 2015

Raitalankaa, sukkia ja säärystimet

Lankalaatikosta huuteli pari raitalankaa, että voisiko näin kevään kunniaksi päästä piristämään sukkina ja eipä siinä sitten muu auttanut kuin alkaa tuota toivetta toteuttamaan. Kaveriksi sitten löytyi mustaa ja näin syntyivät raitasukat ja nyt sitten lyhyemmällä varrella. Hieman ovat kyllä isot omaan jalkaan, mutta eiköhän se sopiva jalkakin niille ennen pitkää tule vastaan.
Varpaista jälleen 3,5mm:n pyöröillä aloitettu ja jalassa silmukoita 44 ja varressa 48. 


Malli: 2krs mustaa ja 2krs raitalankaa.
Lanka: Novitan 7-veljestä musta ja raitalanka
Puikot: 3,5mm:n bambupyöröpuikot
Koko:n.40

No, kokonaanhan  nuo raitalanka kerät eivät vielä loppuneet. vaan ne näyttäisivät mainiosti riittävän vielä kolmanteenkin sukkapariin.
 Nämä sukat on myöskin neulottu 3,5mm:n pyöröpuikoilla ja kooltaan menevät noin 35-36 jalkaan.
Kuviot syntyivät samalla kun sukka edistyi.  Nilkaa kohti mentäessä kavensin 4 silmukkaa ja joustinta edeltävällä kerroksella vielä 6 jolloin valepalmikossa oli tuolloin 50 silmukkaa.
  Tiimalasikantapään jälkeen nostin vielä yhdet silmukat, jotta sain silmukkaluvun 4:llä jaolliseksi. Kärkeen vielä nauhakavennus ja ihanan pirteät sukat ovat valmiit.

Malli:Omaa suunnittelua
Lanka:Novitan 7-veljestä musta ja raitalanka
Puikot:3,5mm:n bambupyöröpuikot
Koko:35-36
Tyttöni esitti toiveen ihan yksivärisitä säärystimistä ja valitsi lankavarastostani väriksi turkoosin langan. Ihan mukavaa vaihtelua oli neuloa vain yhdellä langalla kerrallaan ja nopeasti tulikin valmista. Joustinneuleet neuloin 3mm:n sukkapuikoilla ja sileälle osuudelle vaihdoin 4mm:n puikot. Aloitin 44 silmukalla ja neuloin 12 kerrosta 1 oikein, 1nurin. Sen jälkeen vaihdoin puikot ja lisäsin vielä 4 silmukkaa tasaisin välein. Näillä 48 silmukalla neuloin 22 cm, ennen kuin kavensin taas 4 silmukkaa ja tein samanlaisen joustinneuleen kuin alussakin.


Malli:Omaa sunnittelua
Lanka: Novitan 7-veljestä
Puikot: 3mm ja 4mm sukkapuikot

1 kommentti:

  1. Kylläpä on pirteän näköisiä nuo raitasukat. Mukavan lämpöisen näköiset säärystimet ja ihana turkoosi väri.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!