keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Viimeisiä(kö) viedään

Viimeiset (tällä hetkellä ainakin) kuusi pöllöä ovat nyt valmiina ja osa on jo lentänyt uusiin koteihinsakin. Nämä kaverit olivat oikein leppoisia tyyppejä tulivat hyvin toimeen keskenään. Hyvästit olivat hieman haikeat, mutta kaikki odottivat innokkaasti pääsevänsä näkeään sen oman kaverin.
Ohje näihin pöllöihinhän löytyy aiemmasta postauksestani tämän linkin takaa.

Nämä kaverit olivat hyvin tauhallisia kuvauksissa, kun taas mustilla veijareilla
oli hieman temppuiluja mielissään.



Vielä yhteispotretti kaveruksista ennen maailmalle lähtöä.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kahden sukupolven tilkkutäkki

Tuossa edellisen joulun alla esikoiseni löysi kasan joskus neulomiani tilkkuja, jotka olivat jääneet odottamaan sitä ikävintä vaihetta, lankojen päättelyä ja yhteen liittämistä. Niinpä hän kysäisi että saako hän peiton, jos päättelee ja ompelee itse.
Tottahan minä siihen suostuin ja niin kului viikonloppu päätellessä ja suunnitellessa peittoa ja pian se olikin kasattuna. Reipas nuori mies virkkasi vielä kiinteillä silmukoilla reunuksen peittoon ja sitten se pääsikin käyttöön.


 Palat olin neulonut kaksinkertaisesta 7-veljestä langasta ja torkkupeittona se hiukkasen kutitti, joten lupasin ommella peiton toiselle puolelle fleeceä.Niinpä minä vihdoin alkuviikosta sain itseni raahattua taas ompelukoneelle.
Korjattuani parit jonossa etuilevat housut ja lyhennettyä yhdet lahkeet, pääsin vihdoin ompelemaan peittoa valmiiksi. Ompelin ne ulkoreunoistaan ensin yhteen ja sitten palojen välistä, sieltä täältä. Yhdessä saumassa ommel oli loppunut 10cm ennen reunaa, niin ompelin siihen kohtaan salataskun,jättäen aukinaisen kohdan taskunsuuksi.
Jätin tarkoituksella poikani oman kädenjäljen näkyviin käsinommeltuihin kohtiin, vahvistin vain koneella hieman joitain saumakohtia. Lopputulokseen poikani oli erittäin tyytyväinen niin kuin äitinsäkin.

Salainen tasku, eikä lainkaan mikään ratkennut sauma.

Malli: Oma
Lanka:Novita 7-veljestä
Koko:100*160cm
 Sama kaveri neuloi itselleen kännykkäpussukan tänä syksynä, eikä äiteen tarvinnut muuta tehdä kuin ojentaa lanka ja puikot. On se vain mukavaa nähdä, että lapsillakin on taito hyppysissään.



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Palmikkosukat

Pitkästä aikaa mieli teki neuloa ihan kunnon palmikolliset polvisukat ja garstudion sivuilta löytyikin ohje juuri sellaisiin ihanuuksiin joita oli ajatellut. Langaksi valitsin tummanharmaan 7-veljestä langan.
Ohjeen mukaan neulotaan ensin 20cm kääntövarren palmikkoja ja se vaihe oli kyllä koko sukan puuduttavin osuus, vielä kun neuloin molempia samaan aikaan pyöröpuikolla. No 8 tunnin junamatkalla oli ihan mukavasti aikaa siihen urakkaan ja sain kuin sainkin pikku palmikot valmiiksi.

Langat olivatkin erisävyiset, vaikkei sitä tästä kuvasta kyllä
ihan helposti huomaakaan.
 Paluu matkalla kaivoin innoissani sukan tekeleet taas laukusta valmiina aloittamaan varren neulomisen. Muutaman kierrokseeni tajuntaani iskeytyi että jokin oli vialla. Katsoin työtä uudelleen ja pyysin myös poikaani katsomaan että näkivätö silmäni väärin. Mutta ei kyllä se oli totta, sukat olivat selvästi eri sävyiset.
Kerällä olevasta langasta ei eroa heti huomaa, mutta neulottuna ja huoneen valossa se kyllä erottui ja häiritsevän paljon.
No sukkien neulominen loppui siis siihen paikkaan ja hetkisen kuluttua kaivoin esiin varatyön. Tottahan toki sitä pitää olla useampi tekele pitkälle matkalle. Tosin sekin aloittaminen oli hetkisen vaakalaudalla kun olin kuin olinkin unohtanut virkkuukoukun kotiin.
 Onneksi huomasin tämän jo Helsingissä ollessani ja käydessäni Eiran Langat liikkeessä koukku löytyi ja pari uutta lankakerääkin tulin ostaneeksi. Niinpä pääsinkin sitten virkkaamaan jälleen yhdelle pöllölle vartaloa ja matka jatkui rattoisammin.

Toinen sukka on purettu ja tehty uudestaan
ja varret ovat jo hyvällä mallilla.
Kotona päädyin purkamaan toisen sukan aloituksen ja aloittamaan sen kotoa löytyneestä saman sävyisestä harmaasta. Kantapäästä tein ohjeesta poiketen vahvistetun ja kärkikavennukset kaventelin oman pään mukaan. Ja niin sukat etenivät ja valmistuivat kuin valmistuivatkin. Todellisuudessa palmikot erottuvat hieman paremin ja sukista tuli kyllä aika hienot.




Malli: Dropsin pitkät palmikkosukat kääntövarrella
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3,5mm:n pyöröpuikot
Koko: n.36-37
Paino: yht.240g

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pöllösten perhe kasvoi jälleen

Esikoinenkin sai oman pöllökaverin ja pari muutakin pöllöä on nyt valmiina. Kesken on vielä jokunen tipunen, mutta nämä kaverit halusivat ehdottomasti tulla kuvatuksi jo tänään. Tällä kertaa kirjoittelin ylös myös ohjetta näihin lintusiin. Jos joku innostuu ohjeen mukaan tekemään, niin olisi mukava nähdä niitäkin pöllösiä.


PÄIVIN UNIPÖLLÖ:

Näissä pöllöissä olen käyttänyt 4 mm:n virkkuukoukkua ja lankana on Dropsin Paris, puuvillalanka. Värejä vaihtelemalla kaikista pöllöistä on tullut aikalailla omia persooniaan. Korkeutta näillä kavereilla on noin 23cm.
 Olen lopettanut vartalossa kierroksen piilosilmukalla värillisissä kohdissa, mutta pääväriin vaihdettuna siirryin virkkaamaan spiraalilla jolloin kerroksen vaihtokohdasta ei tule niin selkeä.
Kerroksen vaihtumiskohdan voi myös sijoittaa sivulle, jolloin se jää kätevästi siiven alle, mutta täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tämä ohje on kirjoitettuna niin että  kerroksen vaihtumiskohta on keskellä takana.

Pöllön vartalo:

1.krs: virkkaan lankalenkkiin(magic ring) 8 ks
2.krs:*2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht. 16ks  
3.krs:*1ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht 24ks
4.krs:*2ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8kertaa, yht.32ks
5.krs:*3ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.40ks
6.krs:*4ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht 48ks
7.krs:*5ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.56ks
8.krs:*6ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.64ks
9.krs:1ks/1ks, yht.64ks
10.krs:*7ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.72ks
11.krs:1ks/1ks, yht, 72ks
12.krs: *8ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.80ks
13.krs:1ks/1ks, yht.80ks
14.krs:*9ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht. 88ks
15.-26.krs:1ks/1ks
27.krs:*9ks, 2ks yhteen*, toista 8 kertaa, yht.80ks
28-30.krs: 1ks/1ks
31.krs:*8ks, 2ks yhteen*, toista8 kertaa, yht.72ks
31.-32.krs:1ks/1ks, yht. 72ks
33:*7ks, 2ks yhteen*, toista 8 kertaa, yht.64ks
34.-50.krs:1ks/1ks (olen lopettanut raidoituksen ja vaihtanut pääväriin krs 38 paikkeilla.)
51.krs:21ks, käännä työ ja virkkaa 10 ks takaisin päin, käännä työ ja virkkaa taas 10ks. Virkkaa sitten alemman kerroksen kohdalle ks ja myös takaisin kääntökohtan juureen(kts.kuva) ks.
Virkkaa sitten 32 ks ja käännä työ ja virkkaa 10ks ja käännä työ ja virkkaa taan 10ks. Virkkaa ks:t samoin kuin edellisessä kerrosten lisäyskohdassa. Virkkaa kierros(11ks) loppuun.7
52.krs: 11ks, 1ks lisätyn kerroskohdan juureen ja myöskin ensimmäiseen lisäyskerrokseen, Virkkaa seuraavaan lisäyskohtaan asti 1ks/1ks ja virkkaa sitten lisäsilmukat kuten edelläkin, Virkkaa sitten kierros loppun ja pöllöön keho on nyt valmis.
Olen jättänyt langan pään niin pitkäksi että olen voinut sitten ommella sillä yläsauman kiinni.

Silmä:

1.krs: Virkkaa 8 ks lankalenkkiin kuten pöllön ensimmäisellä kierroksella.
2.krs:*2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht. 16ks
3.krs:*1ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.24ks
4.krs:(värin vaihto)*2ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.32ks
Kirjo pöllölle mieleisesi silmät.

Siivet:

Yhteen siipeen tulee kaksi kappaletta , joitsta toinen on hieman suurempi toista ja se tulee siiven päällipuolelle.Tee siis molempia siipiä kaksi kappaletta.
Aloita kerros aina 2ketjusilmukalla, ja se lasketaan yhdeksi ks:ksi

Pienempi siipi:

1.krs:7kjs
2.krs:kiinteä silmukka ketjun kolmanteen kjs:n, ensimmäiset kaksi ketjusilmukkaa lasketaan yhdeksi ks:ksi. 4ks, yht.6ks
3.-4.krs:6ks
5.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 2ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht 8ks.
6.krs: 8ks
7.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 4ks, 2 ks samaan ks:n, 1ks, yht.10ks.
8.krs:10ks
9.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 6ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht.12ks
10.krs:12ks
11.krs: 1ks 2ks yhteen, 6ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.10ks
12.krs:1ks, 2ks yhteen, 4ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.8ks.
13.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks, 2ks yhteen, 1ks, yht. 6ks.
14.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks yhteen, 1ks, yht. 4ks.

Isompi siipi:

1.krs:10kjs
2.krs:kiinteä silmukka ketjun kolmanteen kjs:n, ensimmäiset kaksi ketjusilmukkaa lasketaan yhdeksi ks:ksi. 6ks, yht.8ks
3.-4.krs:8ks
5.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 4ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht.10ks
6.krs: 10ks
7.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 5ks, 2 ks samaan ks:n, 1ks, tyh.12ks
8.krs:12ks
9.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 6ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht.14ks
10.krs:14ks
11.krs:1ks, 2ks yhteen, 6ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.12ks
12.krs:1ks, 2ks yhteen, 5ks, 2ks yhteen, 1ks., yht.10ks
13.krs:1ks, 2ks, yhteen, 4ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.8ks
14.krs: 1ks, 2ks yhteen, 2ks, 2ks yhteen, 1ks, yht. 6
 Ompele siivet sivuistaan yhteen ja kiristä hieman ommelta niin että suuremman kappaleen reuna kääntyy hieamn keskelle päin ja siipeen tulee hieman kupera muoto.

Nokka:
1.krs: 9kjs
2.krs:kiinteä silmukka ketjusilmukan kolmanteen kjs:n,6ks, yhteensä 8ks
3.krs:8ks
4.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks, 2ks yhteen, 1ks, yht. 6ks
5.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks yhteen, 1ks, 4ks
6.krs:2ks yhteen, 2ks yhteen.

Tässä vaiheessa olen päätellyt langanpäitä ja ommelut sitten silmät ja nokan paikoilleen sekä täyttänyt vastalon. Yläpään kiinni ompelun jälkeen olen katsonut siiville sopivan kohdan ja kiinnittänyt nekin paikoilleen.

Näitä on kyllä mukava virkkailla pienillä muutoksilla saa aikaan aivan erinäköisiä pöllöjä. Toivottavasti tästä ohjeesta on iloa muillekin ja jos ohjeeseen on livahtanut virheitä niin ilmoittaa saa, että voin sitten asian korjata. Nyt alakin virkkaamaan seuraavaa unipöllöä.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

KyJy 2015 haaste suoritettuna!

Saanko esitellä KyJy 2015 haasteen viimeisen työni: French Riviera huivi. Aloitettuna sijalla 13, mutta sai kunnian valmistua haasteen viimeisimpänä. Nyt pitääkin sitten kirjoitella haasteen loppuraportti ja lähettää eteenpäin. Oli mukava haastaa itseään ja yllätin itsenikin sillä että näinkin monta työtä sain valmiiksi jo näin pian. Kuvat kaikista haasteeseen tekemistäni töistä löytyvät listattuna myöskin omassa tekstissään: KyJy 2015 lista.
On ollut myös mukava seurata Facebookin haasteen ryhmässä toisten osallistujien etenemistä ja nähdä toinen toistaan hienompia käsitöitä. Niitä saan toki seurailla vielä jouluun saakka, jolloin kaikkien työs pitäisi sitten olla valmiina.
Ensimmäistä kertaa otin osaa tällaiseen haasteeseen ja kokemuksen perusteella voin sanoa että tällaiseen voisin osallistua toistenkin.

Huivin mallia olin halunnut kokeilla jo jonkin aikaa ja nyt soli sitten sen vuoro. Ajattelin etten tekisi huivista ihan niin suurta kuin ohjeessa, mutta vaikka vähensin leveydestä kolme mallikertaa, niin silti huivista tuli aika suuri.
 Korkeutta huivilla on 62cm ja pituutta yläreunasta mitattuna leveyttä löytyy noin 150cm.
Valitsin langaksi Novitan Huurre langan, jonka löysin lankakätköistäni. Ja mallin tähän Dropsin huiviin löysin jälleen Garnstudion sivuilta ja siihen pääsee tutustumaan vaikka tästä.
 Ajattelin sen langan riittävän, mutta kuinkas kävikään sehän loppuikin kesken, eikä kaupoista enää kyseistä väriä löytynyt. Mikä siis avuksi...
Sitten keksin laittaa Facebookin Lankahamsterit ryhmään kyselyn, josko joltain juuri tätä samaa lankaa vielä löytyisi edes hieman. Ja niinhän kävi, että heti kohta sain vastauksen. Lankaa löytyi kuin löytyikin! Mainio ryhmä tuokin ja kiitokset vielä langan toimittajalle!
Viikon sisällä sainkin kerän postilaatikkoon ja pääsin neulomaan huivin loppuun. Yläreunaan virkkasin vielä piilosilmukoin vahvistuksen, kun ylä reuna rullasi kovin ja tämä tuntuikin auttavan asiaan aika paljon. Lankaa jäikin vielä ihan kivasti, josko siitä neuloisi vielä hieman pienemmän huivin joskus myöhemmin. Mutta se jää nähtäväksi.



Nyt kaikki haasteen työt ovatkin sitten valmiina ja paljon muita tekeleitä onkin taas työn alla aloitettuna.
Kuinkas ollakaan kun haasteen aikana oli useampi työ tekeillä samaan aikaan, niin sama näyttää vieläkin jatkuvan.
Mutta toisaalta on ihan hyvä ollakin erilaisia keskeneräisiä erilaisiin tilanteisiin. Toisia kun on parempi tehdä kotona ja on mukavaa kun voi napata jonkin sopivan työn halutessaan mukaan matkallekin ajankuluksi.
Malli: Dropsin French Riviera-huivi
Lanka: Novita Huurre
Puikot: 4,5mm pyöröt
Koko: korkeus 62cm, leveys n. 150cm
Paino:132g
KyJy 2015 nro.13


maanantai 7. syyskuuta 2015

Minions-lapasia

Nämä pienet, keltaiset ilopillerit tuntuvat olevan tällä hetkellä kovin suosittuja ja Facebookissa olen törmännyt niitä esittäviin sukkiin ja lapasiin. Siitäpäs sitten innostuneena päätin itsekin neuloa niitä muksuille. Ei siis muuta kuin metsästämään sopivia lankoja.
Omista kätköistä löytyi vajaa kerä keltaista 7-veljestä lankaa, mutta siihen se helppous sitten loppuikin. Sillä keltaista 7-veljestä lankaa ei tunnu tällä hetkellä löytyvän mistään.
Piipahdin sitten Pienessä Lankapuodissa ja kiitos jälleenkerran loistavan palvelun,
löysimme pienen etsinnän jälkeen juuri sopivat väri. Tosin lanka on ohuempaa 2-3mm:n puikoille, mutta eiköhän niistä vielä jotain synny.
 Prismasta nappasin mukaan vielä sinisen kerän seiskaveikkaa ja päätin ensin neuloa näistä paksummista langoista niin monet lapaset kuin tulee. Omille kun pitänee neuloa jo neljät lapaset ja sitten kaikki muut vielä päälle.
 Mukavasti lapasetkin syntyvät pyöröpuikoilla kaksi samaan aikaan. varmaan voisi tehdä vaikka neljäkin, mutta nyt tuntuvat langat olevan välillä sen verran solmussa etten ihan heti taida edes kokeilla moista. Kirjoneuleessa on kyllä vielä hieman parantamisen varaa, mutta eiköhän nuokin käyttöön kuitenkin kelpaa.



Lapasissa on varressa 40 silmukkaa ja kämmenosaan tultaessa lisäsin tasaisin välein vielä 4 silmukkaa lisää.Kiilapeukalot sopivat näihin suloisiin lapasiin oikein mainiosti ja kärkikavennukset on tehty pareissa hieman eritavoin.
Nämä Minionit syntyivät 7-veikasta ja vielä riittää sitä yksiin lapasiin, sitten saakin jo siirtyä noihin Pienen Lankapuodin lankoihin.
Pitäisiköhän neuloa niitä kaksinkertaisella langalla niin saisi neuleeseen hieman paksuutta ja lämpöä lisää. Vaan eihän sitä vielä tiedä jos niistä tuleekin vaikka sukkia. Suunnitelmilla kun on monesti tapana muuttua matkanvarrella.


Malli: Minion lapanen, omaa pähkäilyä
Lanka: Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,5mm pyöröpuikot
koko:teinin käteen sopiva