lauantai 30. tammikuuta 2016

Kierrätyskäsitöitä remontin keskellä

Huomasin tuossa juuri että tältä viikolta meinasi jäädä blogi päivittämättä. Eilen jo otin jo koneen esille kirjoittaakseni tekstiä, mutta sitten migreeni päätti pistäytyä kylään. Onneksi se kuitenkin lähtikin jo muutaman tunnin jälkeen muualle.Tänään siis uusi yritys.
Moni työ on edelleen kesken ja alkoi jo tuntua ettei mikään halua tulla valmiiksi asti. Asiaan vaikuttaa vielä juuri aloitettu keittiöremontti, jonka suunnittelussa ja tekemisessä kuluu paljon aikaa. Niinpä saattaa juttujen väli hieman venähtääkin, mutta jotain käsitöitä on silti kokoajan tekeillä ja valmistuu sitten ehkä hieman rauhallisempaan tahtiin.


 Monta työtä pitäisi kuitenkin vielä aloittaakin kuun loppuun mennessä, jos aion  pysyä JyJy haasteessa mukana. Onhan tässä tosin vielä hyvin aikaa niitäkin aloitella ja asian edistämiseksi otinkin itseäni niskasta kiinni ja virkkasin keskeneräisenä lojuneen maton valmiiksi. Ei siitä puuttunutkaan enää kuin kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita.
 Matto syntyi vanhoista lakanoista revityistä kuteista, joita löysin kaappeja siivoillessani. Olin joskus muinoin repinyt lakanat valmiiksi ja käärinyt kerille odottamaan. Varmaan tuolloin olin ajatellut että niistä syntyisi matto kangaspuilla, mutta sellaisia ei ole tullut vielä tähän päivään mennessä hankittua, ehkä sitten joskus. Mutta mattoja syntyy kyllä virkatenkin ja tämän hetkisistä matoistamme suurin osa onkin juuri koukun kanssa valmistettuja.
Ohjetta mattoon ei ole ja kuteiden paksuuskin hieman vaihteli. Niinpä virkkasin kiinteitä silmukoita spiraalina ja kuteen väri vaihtui aina siinä mihin kerä kyseistä väriä sattui loppumaan. Silmukoita lisäilin aina sitä mukaa kun se näytti olevan tarpeen, tuloksena hempeän lempeän värinen pyöreä matto.
Kuvaus tuottikin sitten hieman pään vaivaa, kun noita kuvaus assistentteja löytyy. Matto onkin heti kelpuutettu oivaksi löhöily paikaksi.

Nonniin ota se kuva.

Ja ota toinen missä istun...no ota nyt!

Hei, miks mun piti mennä pois?

Ai nyt se toinen meni pois. Mun vuoro! Haukotus...
Aah...taidankin ottaa pikku torkut...

No nyt toi kuorsaa tossa ja sää vaan vieläkin kuvaat.
Kyllä mäkin sitten vielä haluan yhteen kuvaan!

Malli:Oma
Lanka:lakanoista kuteeksi
Koukku: 8mm
Koko: noin 110cm
Paino:2740g
JyJy 2016 nro.5

2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!